Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2627282930311
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30123456

RSS

 Cantonen kopla
29.09.2019 18:50

Ystävämme CD yllätti hääkutsulla keväällä. Kutsu sinänsä ei ollut yllätys, eivätkä häät. Se yllätys ja ihmetyksen aihe oli häiden sijainti. Häät pidettäisiin syyskuun alussa Italiassa Toscanan maaperällä. Kutsu oli avec, joten ensimmäinen suunnitelma oli lähteä sinne Annin kanssa. Lompakkoa, lasten ja koirien hoitoa katsellessa ja miettiessä tämä vaihtoehto ei oikein tuntunut mahdolliselta.

Oikeastaan alkoi näyttää, että hääreissu jäisi tekemättä. Kaiken muutti yksi lauantainen iltapäivä, kun asiasta Annille juttelin. Kohteliaasti tuo rakas vaimoni sanoi, että toki voin mennä myös yksin häihin, jos siltä tuntuu. Aloin sitten toukokuisena lauantaina naputtelemaan viestejä Jakun kanssa. Ensimmäinen suunnitelmani oli tehdä yksin kahden tai kolmen päivän reissu pelkästään osallistuakseni häihin. Koska kustannukset olisivat samat kolmen ja kuuden päivän reissun osalta Jaku sai minut puhuttua tästä vaihtoehdosta ulos.

CD:ltä sain tiedon, että koplamme jäsen Bobi oli jo ilmoittanut, ettei olisi saapumassa tilaisuuteen. Jaku sitten varovaisesti tiedusteli, josko Bobi muuttaisi suunnitelmaansa, jos me lähtisimmekin kolmistaan ilman muita perheenjäseniä. No Bobihan oli heti mukana remmissä. Sain omaa mieltäni ja tunnetilojani kuohauttaneen viestin Bobilta, jossa hän kertoi lähtevänsä, jos kerran minäkin lähden. Mietiskelin sitten illalla nukkumaan mennessä, että jumakauta miten hienoa on, kun mulla on kaveri vuosien takaa, joka muuttaa mielensä osittain siksi, että minäkin olen reissuun lähdössä. Tuli myös huono omatunto, kuinka huono ystävä olen kavereilleni ollut vuosien ajan, olemalla katveessa niin pitkän ajan.   

Alkoi suunnittelun vaikein vaihe, kuinka tämän ilmoittaisi Annille sekä saisi järkättyä lastenhoidon. Itsestään selvää ei myöskään ollut, että töistä saisi vapaata koska syksy on aivan täyteen buukattu vuoden viimeiseen päivään saakka.

Itselläni oli talviloma pitämättä, joten se olikin helposti järkätty. Myös Anni oli hyvin ymmärtäväinen ja kiltti, lupa reissuun heltisi. Enää ei ollut mahdollisuutta perääntyä, tämä varmistettiin sillä, että lentoliput hommattiin välittömästi.

Olin viimeksi nähnyt kavereitani CD:n 40-vuotisbileissä viisi vuotta sitten. Muutenkin viimeiset 10-20v ovat olleet osaltani enemmän perhe-harrastus-työkeskeisiä. Liian vähän on tullut kavereiden kanssa mitään tehtyä, siksi myös tämän reissun koin niin tärkeäksi itselleni.

Reissuvalmistelujen osalta tärkeimmäksi vaiheeksi muodostui musalistan tekeminen. Kaivelin vanhoja ”Anyone for Drinking” -kokoelmia esille ja onnistuin ainakin itselleni hypettämään musalistan tärkeyttä reissun onnistumiseksi. Päädyimme Jakun ja Bobin kanssa luomaan 99 biisin listan, johon kukin valitsisi 33 mieleistään kappaletta. Koska nykyään ei kaseteille tehdä kansia, niin loin listan paperille ja koristelin sen elokuvan 300 mukaiseksi. Pian havaitsin olevani muinaisreliikki ja ainoa, joka ei käytä Spotifyta.

Musalistaa suuremmaksi haasteeksi muodostui hääjuhlan vaatetus, jonka dresscode oli ”tule sellaisissa vaatteissa, joissa on mukava olla”. Pukokoodi olisi ollut helpompi, koska olisin voinut pukeutua työvaatteisiin. Nyt jouduin sitten luovimaan mielikuvituksella jotain muuta. Jostain syystä päädyin rusettiin, kauluspaitaan, pikkutakkiin, mustiin farkkuihin ja Addun kenkiin. Lopullisen silauksen tälle sain tietenkin vaimoltani. Itse olisin mennyt hieman arkisemmissa vaatteissa. Anni oli taas tietenkin oikeassa, siistimmissä vaatteissa oli mukavampi olla.

Työkiireiden takia pakkaaminen hoitui kiireessä, tavaraa tuli mukaan taas aivan liikaa. Mutta suurin osa osoittautui todella tarpeellisiksi. Reissun jälkeen arvioidessa oikeastaan ainoa, mitä en tarvinnut oli siistimmät vaatteet, kaikki muut tulivat käyttöön.

Jakun ja Bobin tapasin lentokentällä. Välittömästi fiilis oli kohdillaan, veljeys ei ollut viilentynyt hiljaisten vuosien aikana. Jatkoimme siitä mihin joskus olimme päässeet, aurinkoisella 90-luvulla. Jakun toki olen tuntenut jo ala-asteen kolmannelta luokalta varhaiselta 80-luvulta. Hiljainen kaveri, joka piirsi parhaat Galactican Cylonit sekä Ritari Ässän Kitt-auton ohjaamat. Bobiin tutustuin niinkin hiljattain kuin lukion ensimmäisellä luokalla syksyllä 1990.  Asiaa muistellessani juuri Jaku oli meidän porukasta se, joka Bobiin ensin tutustui. Ensimmäinen muistikuvani Bobista (muualla kuin oppitunnilla) on Papan vaunulla tai oikeastaan rantasaunalla, jossa Bobi lauloi ja heilutti tukkaansa Sweet Home Alabaman tahtiin. Nopeasti musiikin kautta löysin yhteyden Bobiin. Molempien ystävien kanssa olen viettänyt ikimuistoisia hetkiä vuosieni varrella.

Lentokentällä muistelin myös Ahvenanmaan fudisturnausta, jossa Jakun kanssa olimme kesällä 1984. Mietinkin hetken, että pitäisikö tehdä ”reijut” ja tuhlata kaikki rahat jo ennen kuin reissu edes alkaa :)

Yleensä en ennen lentoja tai lentojen aikana käytä alkoholia ollenkaan. Nyt tein poikkeuksen ja kävimme juomassa lasilliset ennen lentoa. Tuosta hetkestä on kiva valokuva muistona. Myös lennolla tuli tehtyä kaksi poikkeusta, tilasin ruokaa ja oluen. Istuimme Bobin kanssa vierekkäin ja ehkä hieman turhan suorasukaisesti tivasin Bobin yksityisasioita viimeisten vuosikymmenten ajalta. Mutta oli pakko kuroa kiinni menetettyjä vuosia, jotta pääsisin samalle sivulle tai aukeamalle ystäväni elämän suhteen.

Rooman lentokentällä matkalaukkumme olivat kateissa. Muut lennollamme olleet kyllä löysivät laukkunsa hihnalta. Bobi alkoi olemaan jo hiilenä, koska samana iltana Suomi pelaisi karsintaottelun juuri Italiaa vastaan. Harmillisesti toki Suomessa, mutta televisiolähetystä oli kiire päästä katsomaan. Onneksemme laukut löytyivät toiselta hihnalta, jossa oli toisen Suomesta saapuneen lennon laukkuja. Taksikyyti hotellille oli todella nopea, sunnuntain iltaruuhkaa ei ollut. Taksikusi ajoi motarilla jopa 170km/h, mikä ei laadukkaassa Mersussa juuri tuntunut vauhdilta. Tosin oma turvavyöni ei toiminut, joten hieman olin koko matkan stressissä. Hauska oli myös yrittää seurata fudismatsin selostusta italiaksi.

Hotelli löytyi helpolla, korkkasimme Bacardin ja syöksyimme hotellin viereiseen baariin katsomaan fudismatsia. Myös Bobilta alkoi hymy irtoamaan, kun pääsimme katsomaan peliä ja saimme ruokaa. Sen verran innokas huuhkajamies Bobi on nykyään, että upgreidasin nimen Bubiksi. Hieman olin huolissani, josko tämä aiheuttaisi närää. Onnekseni Bobi otti uuden lempinimensä niin, että sehän on kunnianimitys.

Ensimmäinen ilta sujui mukavasti, vaikka Suomi tasaisen pelin hävisi. Pientä närää toki herätti Italian saama kyseenalainen rankkari. Järkytyin kuitenkin enemmän, kun kuulin koulukaverimme ”Kassa Beckers-pipon” edesottamuksista. Niistä löytyi tietoa jopa MTV3:n uutisista pienellä hakemisella.

Olin ennen reissua spämmännyt kavereitani Graham Hancockin ”lost civilization” ajatuksella, jopa yrittänyt saada heitä tutustumaan ”Fingerprints of the Gods” äänikirjaan. Jossain vaiheessa iltaa lupasin palata aiheeseen, kun aikaa on tarpeeksi. Illan päätteeksi sitten päätin ottaa teeman ”iltasaduksi”. Taisin tunnin pari paasata aiheesta, sain myös ne odottamani naurut Jakulta. Ja ne kuulostivat juuri niin hyvältä, kun olin toivonutkin. Iltasadun parissa lopulta meni liki aamuneljään, toki myös musalistaa ehdimme jo aloitella.

Maanantaina aamulla heräsimme aikaisin, hieman edellinen ilta painoi, mutta silti tein aamupunnerrukset kuten pitikin. Musalistaan tutustuminen jatkui. Aamupala oli asiallinen ja muutenkin aurinko paistoi, myös ulkona taivaalla. Shortsit jalassa lähdimme etsimään juna-asemaa. Onneksi olimme varanneet siihen aikaa, koska meidän raiteemme sijaitsi noin 20min kävelyn päässä varsinaisesta juna-asemasta. Sen takia emme ehtineet kolmen tunnin matkaamme varten hankkimaan mitään eväitä.

Junamatkalla tapasimme mielenkiintoisia hahmoja, mielestäni konduktööri oli aivan merirosvon oloinen. Mutta varsinaiset rosvot saapuivat kuitenkin junaan eväskärryjen kera. Kuivat sämpylät, vesi ja olut maksoivat jotain 20e per naama. Jakulla meinasi mennä tunteisiin tämä episodi, meitä kyllä vedettiin höplästä oikein kunnolla. Itse suhtauduin tähän huumorilla, varmaan siksi että lämmin olut maistui niin hyvältä.

Arezzoon saavuimme nälkäisinä ja uteliaina. Tästä eteenpäin askelmia ei oltu suunniteltu, vielä oli avoinna kuinka pääsisimme Sansepolcroon. Junamatkalle meillä sentään oli Bubin hankkimat liput, nyt olimme oikeastaan pakotettuja käyttämään taksia. Autonvuokrauksen osalta olimme ottaneet taktiset askeleet, joten se ei enää ollut mahdollista.

Arezzossa kävimme ostamassa kortin hääjuhlaan. Sen suhteen oli myös väännetty etukäteen, tarvitaanko sellaista vai ei. Hauskan hetken koin, kun ennen reissua Jaku laittoi ensin viestin, että ei tarvita mitään korttia. Sitten perään tuli viesti, että Katjan mukaan kortti tulee olla. Menimme siis etsimään korttia, kirjakaupassa päädyimme Irlanti-henkiseen korttiin. En muista mitä siihen kirjoitettiin, varmaan Jaku muistaa parhaiten, kun käsialansa takia valikoitui kirjoittajaksi.

Ennen taksimatkaa kävimme syömässä huikean lounaan sekä ostamassa kassilliset juotavaa. Ainoa syötävä taisi olla patonki ja sipsejä. Onneksi olin pakannut itselleni hapankorppuja mukaan :) Taksikyydin osalta yritimme tinkiä, mutta se ei auttanut. Kyyti maksoi mitä maksoi. Matkan aikana musalistamme täydentyi yhdellä kappaleella, Lucio Dallan ”Cosa Sara:lla”.

Saavuttuamme Villa Cantoneen päälle iski välitön paine siirtyä toiselle villalle pre-partyyn nauttimaan pizzaa. Oma mieli ja keho oli kyllä aika väsähtänyt ja harkitsin koko jutun skippaamista. Onneksi en skipannut, kavereitahan tänne olin lähtenyt tapaamaan. Yllätys oli suuri, kun CD tuli meidät hakemaan, jotenkin tuntui hassulta että jäbä oli ajanut ajokortin +40-vuotiaana. Pre-partysta ei nyt juurikaan jäänyt mitään mieleen, mutta paluumatka yön pimeydessä takaisin omaa villaamme olikin sitten sitä huikeampi.

Villat olivat vuoren/kukkulan varrella. Oma villamme oli alhaalla ja juhlapaikkana oleva villa huomattavasti ylempänä, ehkä noin 4-5km päässä omastamme. Omat polveni olivat reistailleet ennen reissua, joten kovasti huoletti lähteä pimeässä alamäkeä taivaltamaan. Olin tähän kuitenkin varautunut niin, että olin pakannut reissuun kirkkaan otsalampun.

Vaikka matka pimeässä oli tuskallinen, se oli ehkä kuitenkin yksi reissun kohokohdista. Mukana matkassa oli repussa kajari, päässä otsalamppu ja muovikasseissa omat juomat. Vähän kuin lapsuuden pussikaljakeikat, paitsi että rinne oli paljon jyrkempi kuin Kivenlahden kalliorantsu. Pohkeet ja pakarat olivat maitohapoilla, kun joka askeleella piti varoa, ettei polvet mene ympäri. Ainoa vaaranpaikka oli, kun Bubi heitti katolleen liian riehakkaan polulta metsään tehdyn kierroksen lopuksi. Bubilta aukesi kyynärpää, mutta viinipullo säilyi ehjänä. Jaku säntäsi välittömästi pelastamaan viinipullon, täysin välittämättä siitä, että hänen oma puhelimensa liukui 20m alas tietä pitkin.

Ikimuistoisiksi biiseiksi tallentamaan fiilistä mieleen pimeästä Toscanan yöstä jäävät King’s Call, Ikoni sekä Wolf Totem. Mongoliheavyn soidessa olimme kuin lauma urukhai-örkkejä, edes niitä villisikoja ei näkynyt. Olin ennen paluumatkaamme ehdottanut, että tekisimme keihäät kaikille villisikojen varalta :)En tiedä mistä johtuu, mutta nuo hetket metsässä olivat sellaisia, että edelleen pystyn mielessäni elämään ne hetket helposti uudelleen.

Kevyttä nestemäistä iltapalaa säesti tietenkin musalista, muistaakseni vahvasti Stones-painotteisesti. Hassua oli myös, että pitkästä aikaa sain ruotsista Big Daddyltä viestiä, joihin tulin vastanneeksi illan aikana otetuilla valokuvilla. Vastaukseksi taisi tulla jotain tyyliin ”Psycho Finns!!”.

Maanantaina iltasatuvuoron nappasi Jaku, mutta oma virtapankkini oli täysin tyhjentynyt, joten missasin tarinan. Pari kertaa havahduin ja taisinpa käydä vessassakin, mutta keskustelu Jakun iltasatuaiheesta tuntui jatkuvan.

Tiistaina sitten herättiin todella pirteinä ja valmiina hääjuhlaan. Perinteiset aamurituaalit olivat punnerrukset ja siivut, järjestys taisi vielä olla juuri tuo. Villalle oli onneksi aamiaistoimitus tilattuna, jonka ansiosta myös ruokapuolta tuli nautittua. Bubille valikoitui rooli kahvivastaavana, sen ansiosta saimme aamukahvit. Jakullehan oli jo Roomassa valikoitunut rooli avainvastaavana Ghostbusters-hengessä. Taisipa kahvivastaavamme järjestää reissun aikana yhden kuumottavan tilanteen kahvinkeiton tiimellyksessä.

Cantonessa oli myös muita häävieraita majoittuneena. Onnemme kuljetusten ja liikkumisen osalta jatkui, saimme Tuomakselta ja Annilta kyydin kaupan kautta häihin. Omalta osaltani tämä oli suuri pelastus, koska polvet olivat todella kipeät. Vasen jalka ei kääntynyt eikä mennyt koukkuun polvesta rinneseikkailusta johtuen.

Omissa häissäni ei ollut oikeastaan vieraita perheen ulkopuolelta, CD oli ottamassa valokuvia. Olin vastapalvelukseksi ajatellut vähän samanlaista roolia itselleni, vaikka mitään takeita ei ollut saisinko yhtään kuvaa onnistumaan. Ennen juhlallisuuksien alkua pääsinkin sitten piiloutumaan kameran taakse, se mahdollisti myös hääväen tarkemman tarkastelun.  

Vihkimisen jälkeen pääsimme taas kyydillä käymään villalla ja sieltä juhlapaikalle. Taas oli uskomaton mäihä, että tämäkin järjestyi kuin tilattuna. Vaihtoehtona olisi ollut aamulla kävely hääpaikalle, kävely hääpaikalta omalle villalle, sekä sieltä juhlapaikalle ja ehkä vielä omalle villalle aamuyön tunteina. Varmaan sellainen 15-20km säästyi kävelyä, mikä ei ollut etukäteen mitenkään selviö. Jälkikäteen ajateltuna lähdimme ehkä hieman soitellen sotaan, mikä oli itselleni myös reissun parasta antia. Kerrankin sai vain olla ja antaa mennä vaan, ilman tiukkoja aikatauluja ja tarkkaan suunniteltuja etappeja. Jossain vaiheessa totesinkin ääneen, että taitaa Bubin boheemius hieman tarttua myös minuun. Sen asenteen, kun muistaisi ja osaisi hyödyntää aina välillä.

Hääjuhlan kattaus oli kuin elokuvasta, kauniit maisemat sekä hyvä ilma. Ryhmäkuvan laitoin Faceen, jonne Kenkä hauskasti kommentoikin: ”Jos Tarantino ohjaisi Hangover 4:n”. Taisi osua aika oikeaan, ainakin yksi parhaista kommenteista mitä koskaan ikinä somessa jakamani kuva on saanut.

Juhlissa ruoka oli hyvää, ei sitä kuitenkaan liikaa ollut. Ruokalajien väleissä oli mahdollisuus vähän kierrellä ja höpötellä. Hauskaa porukkaa oli paikalla paljon, meidän pöydässämme istui mm. Hugh Grant. Musiikista vastasivat DJ:t sekä CD:n lankomies, joka oli mitä hauskoin tuttavuus. Osa ihmisistä tanssi ja jorasi ihan kybällä, itse taisin vastata siitä humalassa tyhmien höpöttämisestä lähes kaikille vastaantulijoille. Välttelin tanssilattiaa polvien takia, mutta ennen kaikkea siksi, etten osaa tanssia. Lähes sävelkuurona ja rytmitajuttomana tanssilattia ja minä olemme kiusallinen yhdistelmä. Eli en siis kuitenkaan niin humalassa ollut, että olisin päätynyt tanssimaan :)

Pasi-Ollin kyydillä pääsimme onneksemme taas omalle villalle, joten toinen peräkkäinen yövaellus vältettiin. Vaikka ensimmäinen oli huippuhauska, niin toinen peräkkäinen olisi saattanut olla liian tuskallinen. Jos emme olleet kaikkien häävieraiden nimiä oppineet, niin eivät muut vieraatkaan meidän nimiä muistaneet. Bubi oli jo saanut lempinimet ”Oasis” ja ”DeeDee”.  Jonkinlaiset jatkot/jatkumot pidettiin vielä oman villan altaan äärellä, taisi olla aikamoinen mökä. Onneksemme myös muita osallistujia oli, jälleen musiikin kautta löytyi paljon jutun aihetta. Onneksi olimme ottaneet kajarit mukaan. Kolmannen päivän ördäys alkoi ehkä hieman painamaan ja taisi siellä joku tehdä välikuoleman myös nurmikollakin. Pienellä psykologialla siitäkin selvittiin ja pääsimme kohtalaisen ajoissa nukkumaan. Tosin itselleni se viininjuonti kostautui, piti muutama hetki puhallella ennen kuin uskalsin mennä makuuasentoon. Jälleen kerran tuli tehtyä se virhe, että join viiniä. Olisi pitänyt varata enemmän juomaa taskumattiin ja pysytellä sen lisäksi oluessa. Mutta loppujen lopuksi tosi tyytyväinen sai olla, että juhlakattaus pysyi mahalaukussa.

Keskiviikon osalta olin itse suunnitellut rokulipäivää altaalla. Tarkoituksena oli nukkua pitkään, joten heräsimme Jakun kanssa jo ennen kahdeksaa. Hieman tuli painetta ylempää villalta, että pitäisi suoriutua vielä rääppiäisiin. Onneksi pidin pääni ja otin yhden päivän relausta uima-altaalla. Kaupassa tietenkin päästiin taas käymään, kyydillä kuinkas muuten. Rääppiäisissäkin ymmärrettiin, että Cantonen kopla on liian rokkenroll-kunnossa saapumaan paikalle.

Tämä oma henkilökohtainen allasbilepäivä oli aivan mahtava, alkuun olin altaalla yksin. Kun tein Jakulle ja Bubille varjoisan katoksen, sain seuraa altaalle. Pientä siivua ja pari korjaavaa olutta (kylmänä kun löysimme vihdoin aamulla villan jääkaapin) tekivät ihmeitä. Pian jo potkimme palloa, kikkailimme, uimme sekä tietenkin hypähtelin Promoen biisien tahdissa. Sain aivan huikeita fotoja tuosta päivästä altaalla. Taisimme onnistua rikkomaan kaikkia altaan sääntöjä, ei huono suoritus kolmelta keski-ikäiseltä isukilta.

Illalla saimme kyydin ravintolaan, jonne menimme isolla porukalla syömään. Ruoka oli hyvää ja olinpa sitten ainoa kuka oli syömässä verkkarit jalassa. Ruokailun jälkeen jatkoimme altaalla, kuinkas muuten. Bubi oli hävittänyt huoneemme avaimen. Onneksi paikalla oli yksi hurjapää, joka sitten kiipesi tekemäni kiikkerän porrastuksen ja olkapäideni kautta villan katolle. Kattoa pitkin sitten meidän huoneeseen, ikkunasta sisään ja ovi auki. Kuten arvata saattaa, niin avain löytyi sitten Bubin takin povitaskusta. Tuo takki oli tietenkin Bubilla päälle puettuna, mutta jostain syystä yöllä oli paljon loogisempaa etsiä avainta nurmikolta kuin kaverin taskuista:)

Torstaina sitten olikin jo reissupäivä. Ensimmäinen aamu osaltani, kun siivuttaminen jäi väliin. Satumainen onnemme jatkui ja saimme Firenzeen matkanneilta Tuomakselta ja Annilta kyydin Arezzoon. Tämä kaksikko olikin reissun hauskoin uusi tuttavuus.

Junamatka sujui edelleen pirteänä, mitään ryytymistä ja hyytymistä ei ollut juurikaan havaittavissa. Suuresti ilahdutti, kun tapasimme taas huijarikaksikon eväsvaunuineen junamatkalla, jonkunlaisen fotonkin nappasin muistoksi. Tavallaan oli onni ja tavallaan harmi, että taskumattia ei ollut täytetty.

Päästyämme perille Rooman asemalla oli aivan tuskaisen kuuma, ainoa hetki koko reissun aikana, kun oli liian kuuma. Nopeasti löysimme taksin, jonka kuski ei sitten kuitenkaan oikein pärjännyt matka-arkkuni kanssa, hämmentävä tilanne. Hotellimme löytyi pienen hakemisen jälkeen ja osoittautui kelvolliseksi, ikkunasta pilkisteli kuuluisa Colosseum.

Roomassa kiertelimme ja kaartelimme alkuun ympyrää varmaan tunnin verran. Kaikkien verensokeri- ja alkoholipitoisuus pääsi putoamaan sen verran, että reissun ainoa kiukkuhetki osui Roomaan tutustumisen alkuun. Onneksi Jakulla oli jotain kordinaatteja etukäteen selvitettynä, näimme monia historiallisia rakennuksia ja monumentteja. Jakun etukäteen selvittämä ruokapaikkakin vihdoin löytyi, ja pääsimme taas letkeään mielialaan. Raflassa ei toiminut puhelin ollenkaan, olimme kokonaan kentän kuulumattomissa, vaikka olimme katutasossa ja ikkunasta näkyi ulos. Taisi olla paikallisten alanmiesten ruokapaikka, jossa puhelimien käyttö oli estetty :)

Syömästä palattuamme havaitsimme syyn ehkä hieman edulliseen majoitukseemme loistavalla sijainnilla, hotellimme sijaitsi paikallisella sateenkaarikadulla. Vaikutti siltä, että jopa meillä reissussa rähjääntyneillä olisi ollut kysyntää :)

Reissun viimeinen päivä alkoi kiertämällä ja katselemalla Colosseumia. Aika mahtava rakennelmahan se on, ehkä joskus vielä löytyy aikaa käydä sisällä kiertämässä. Nyt tarkoituksena oli vain saada kuva Roomasta kaupunkina ilman, että mihinkään sen nähtävyyteen sen paremmin tutustuisi. Siihen ei aika olisi mitenkään riittänyt. Ilahduin kun vaeltelun päätteeksi löysimme myös taiteellisempien matkakumppaneideni tavoitekohteen. Myös hyvä lounas Roomassa jäi mieleen, kenties reissun paras safka osaltani. Kuva Roomasta kaupunkina on mielessäni ehkä hieman sekava, varmaan siksi, että ensimmäisenä päivänä siellä tuli google mapsinkin kanssa pyörittyä ympyrää. Uskoisin, että toisella käynnillä jo suunnistaminen sujuisi paremmin. Jos joskus Roomaan pääsen uudelleen, niin vaatekerta siellä kannattaa ainakin uusia. Monin paikoin olisi todella edullisesti saaanut koko vaatekerran uusittua, ja vielä tyylikkäästi.

No mitä matkasta tuli matkakertomukseen kirjoitettua, no ei juuri mitään. Mutta se tärkein asia muistaa on, että vanhojen ystävien kanssa oleminen on aina helppoa ja välitöntä. Ei ole itsestään selvää, että kenen kanssa tahansa haluaa olla samassa huoneessa ja tien päällä 6 päivää. Se mitä itsestäni löysin, on ehkä ollut kateissa, ystävyyttä täytyy vaalia jatkossa paremmin. Uusi reissu näiden kavereiden kanssa on kyllä tarpeellinen ja paikallaan, rima on kyllä todella korkealla Italiassa vietetyn ajan ansiosta/takia :)

Se mitä reissussa jäin kaipaamaan oli CD:n seura, mutta toki oli etukäteen tiedossa, että juhlakalua ei paljoa näkyisi. Hänen juhlansahan nämä olivat, me olimme vieraita. Meille Cantonen koplan jäsenille häihin osallistuminen tarjosi jotain, mitä ei olisi edes etukäteen osannut kuvitella tai unelmoida.

Omaa blogikirjoitustani paremmin koko reissun kiteytti Jaku:

”Oon yhä todella hienoissa fiiliksissä. Käytiin korkealla ja olen siellä yhä.

Herää, herää sun kuvasi henkiin herätä

Liiku ja laula ja ravista kuolema

Tossa kiteytyy mun tunnelmat reissustamme. Löysin jotain kauan sitten kadotettua itsestäni. Nyt on sielu auki. Tämä ei jää tähän. Meidän ystävyys on ikuista. Mä rakastan teitä, äiät!

Grazie mille!

t. Avainvastaava”

Saattaa olla, että jossain vaiheessa mieleeni tulee taas juttuja reissusta. Täytyy otsikoida ne joko ”Kerran Italiassa..” tai ”Kerran Roomassa..”. Tätä kirjoittaessani olen flunssassa ja niskajumissa, parempi olisi ehkä ollut kirjoittaa blogiin reissun jälkeisessä huumassa jonkinlainen matkakertomus. Varmasti silloin teksti olisi ollut värikkäämpää ja tapahtumat vielä kirkkaammin mielessä. Siihen ei kuitenkaan nyt tällä kertaa ollut aikaa, onneksi oli kuitenkin aikaa ja mahdollisuus päästä reissuun. Jos ei muuta, niin tämän kirjoituksen pituus kuvatkoon, että nautin kovasti ystävieni seurasta ja reissusta. Toki kotiin oli paikoitellen ikävä ja varsinkin Jaakon itkuiset puhelut ottivat välillä koville. Toisaalta oli ihana huomata, että kotona olen tärkeä ja rakastettu. Toisessa ulottuvuudessa eli reissussa, oli ihana huomata, että ystävänä olen pidetty ja osa jotain suurempaa kokonaisuutta, jota vaikka menneisyydeksi kutsutaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 





Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus kolme?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 ristopaha - suntuubi.com